Ministeri Jari Lindström (sin.) ja säälipisteiden keruu (27.4.2018)

Jari Lindströmin työuupumuksesta on uutisoitu nyt monesta tuutista. Aina-Media haastatteli ministeri Lindströmiä, joka puhui avoimesti työstressistään. Mm. Demokraatti ja Iltalehti olivat ottaneet tästä kopin ja uutisoineet asiasta.

Uutisissa kerrottiin Jari Lindströmin kasautuneesta työtaakasta ja vastuualueistaan. 2015 hän vastasi oikeusministerin ja työministerin pesteistä ollessaan vielä Perussuomalaisissa ja ajan edetessä stressi otti voiton ministeristä. Toki se on selvää, että ministereillä on paljon vastuita kannettavanaan eikä varmasti Lindströmin kahden ministeripaikan vastuut olleet helppoja.

Kuitenkin kysymys kuuluu, miksi tästä uutisoidaan juuri nyt?

Tiistaina uutisoitiin siitä, että Sinisen Tulevaisuuden kansanedustaja Kaj Turunen loikkaa Kokoomukseen. Sinisten alku ei muutenkaan ole ollut lupaava ja kansanedustajan loikkaaminen puolueesta todennäköisimmin vain laskee Sinisen Tulevaisuuden huonoa kannatusta.

Timo Soini on todettu ajat sitten persujen petturiksi, jota kansa ei kunnioita eli Soinista on turha uutisoida mitään positiivista.

Nämä uutisoinnit Jari Lindströmistä ovat vain Lindströmin julkisuuskuvan kiillottamista, niin saataisiin edes yksi sinisistä näyttämään edes jotenkin kohtuulliselta julkisuudessa. Lindström on surullisenkuuluisan aktiivimallin isä, joka tulee leimaamaan häntä pitkään.

Lindström kerää nyt vain säälipisteitä ja koittaa pelastaa oman nahkansa. Soinille tarjottiinkin jo pankkiirivirkaa Lontoosta viime vuonna ja Lindström varmasti koittaa saada myös jotain mukavaa paikka itselleen ulkomailta.

Tällainen säälipisteiden keruu ei tule lyömään läpi ei nyt eikä milloinkaan. Totuus on se, että ministeri Lindström on pettänyt äänestäjänsä samalla tavalla kuten kaikki muutkin Siniset. Sininen Tulevaisuus on todellisuudessa samanlainen porvareiden puolue kuten Kokoomuskin, jolla ei ole mitään muuta tarjottavaa kun turmiota ja murhetta kansalle.

 

Lähteet: http://www.iltalehti.fi/politiikka/201804262200904208_pi.shtml

https://demokraatti.fi/ministeri-avaa-raskaita-vaiheitaan-aina-medialle-uskallanko-nousta-seisomaan-vastaamaan-vai-pyorrynko

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/246976-yllatyspaukku-kansanedustaja-kaj-turunen-siirtyy-sinisista-kokoomukseen-harkintani